En mennyt tänäänkään kouluun. Tarkoitus oli, mutta kaikki ei aina mene käsikirjoituksen mukaan. En vain päässyt sängystä ylös. Itseasiassa en ole vieläkään noussut, vaikka kello on jo neljä ja herätyskello soi yhdeksältä aamulla. En ole edes syönyt mitään, vaikka siitä olen yrittänyt pitää aina kiinni. Jos edes yksi elämän peruspilari on kunnossa, niin se on jo yksi askel lähemmäs parantumista. Soitin tänään psykiatriselle poliklinikalle ja sieltä ollaan yhteydessä tämän viikon aikana. Toivottavasti saisin nyt oikeasti apua.
'Olen kuluneiden vuosien aikana usein miettinyt, että olisikohan masentumiseni ollut estettävissä. Lumipallo lähti vyörymään niinkin pienestä asiasta, kuin kaverisuhteiden kaatumisesta. Jäin täysin yksin, ja sosiaalisena ihmisenä yksin oleminen oli yhtä helvettiä. Annoin pahan olon patoutua sisälleni, ja kotona peitin sen kaiken. Kukaan ei huomannut mitään.
Jos olisin hakenut apua aikaisemmin, masennukseni paheneminen olisi saattanut olla pysäytettävissä. Nyt jälkeenpäin olen usein miettinyt, että miksi en vain marssinut terveydenhoitajan huoneeseen ja sanonut tarvitsevani apua. Hän olisi osannut auttaa. Loppujen lopuksi hän oli se henkilö, joka minut psykologille ensimmäistä kertaa passittikin.
Ensimmäinen psykologikokemus oli kamala. Homssuinen nelikymppinen nainen ei halunnut ollenkaan ymmärtää kun yritin selittää pahasta olostani ja ahdistuksentunteesta. Hän kysyi vain, että olenko yrittänyt kohentaa mielialaani katsomalla hauskoja elokuvia tai kuuntelemalla iloista musiikkia. Ahdistuksenkin hän selitti sillä, että luultavasti minulla on vain ollut liian tiukka paita. Se jäi ainoaksi tapaamiskerraksi kyseisen psykologin kanssa.
Puoli vuotta myöhemmin oli toinen psykologiaikani ikinä. Nainen oli todella herttainen ja nuori, luultavasti juuri valmistunut. Pidin häntä täydellisenä ihmisenä. Hänelle kerroin kaikki ajatukseni kaunistellen, koska halusin antaa hyvän kuvan itsestäni. Vajaa puolen vuoden kuluttua hän sanoi huomanneensa, että pärjään ilman psykologin apua, ja se jäi viimeiseksi tapaamiskerraksemme. En ollut kerennyt avautua kunnolla mistään.
Tämän jälkeen olen käynyt usealla eri psykologilla, kaikilla vain muutaman kerran. Kenenkään kanssa en ole osannut täysin avautua, joten hirveästi apua niistä ei ole ollut. Toivon sydämeni pohjasta, että seuraavalle psykologilleni osaan olla rehellinen alusta saakka. Yritän täysin unohtaa kaikki epäluulot siitä, pitääkö hän minua naurettavana ja lapsellisena. Yritän olla täysin välittämättä. Tässä on kyse minun tulevaisuudestani, ja jos mietin koko ajan mitä muut ajattelevat, en voi koskaan olla tyytyväinen itseeni.
- M
